» hevonen on nimeltään Oceanous, kutsutaan pelkästään Eepiksi
» sukupuoleltaan ori
» korkeutta kyseiseltä herralta löytyy noin 168 senttimetriä
» tummanruunikko; päässä pieni tähti ja takajaloissa vuohissukat
» kilpailee pääosin kouluratsastuksessa
» kilpailee koulussa Grand Prix - tasolla, esteitä hyppää 120cm

» on rodultaan fwb eli suomalainen puoliverinen
» on syntynyt 4. kesäkuuta 2015, ollen nyt 4-vuotias
» ikääntyy satunnaisesti
» virtuaalirekisterissä numerolla VH15-031-0763
» hevosen omistaa VRL-11124, Suomi
» hevosen on aikoinaan kasvattanut Milja, Fiktio

Eepi vietiin ensimmäiseen viralliseen arvosteluunsa heinäkuun 20. päivä 2015, kun kurvailimme kouluvarsojen ja -nuorten laatuarvostelutilaisuuteen. Ja saa olla todella ylpeä tästä pojasta, meidän ponskimme haki KV-I -palkinnon ja oli 4-vuotiaiden luokkavoittaja II - häviten voittaneelle vain yhdellä pisteellä.

Eepi on valmis laatuarvosteluihin kesällä 2016, ja se ilmoitetaan syyskuun krjl-tilaisuuteen!

"kruunaamaton kunkku, voit kumartaa jos tuntuu"


"tsiigaan taakse mietin mistä ollaan lähetty, menneisyys repussa katse eteenpäin - kuka ois uskonut, et tää vielä menee näin"

Tiiätteks tunteen, kun vihaatte hevosenne nimee? No joo minä ainakin tiedän. Oceanous. Siis. Välillä mietin, miten kukaan voi nimetä hevosensa sillä tavalla. Mä rakastin sitä nimee kun mä hommasin Eepin. Se oli lyhyt ja ytimekäs, kaunis ja jotenki merellinen. Mahtipontinen, näytti ihan kantajaltaan kun mä varsan ensimmäistä kertaa näin. Sillon mä en tosin tienny että tää metukka tulis vielä joskus olemaan mun omistuksessa.

Meillä ei ollu kliseistä rakkautta ensisilmäyksellä -hetkee. Mä en halunnu hevosta. En mitään isokokosta, jykevää karvakasaa mun nimille roikkumaan ja silmien alle huolta uottamaan. Mä annoin ruunikon mennä kun se oli varsa, vaikka sitä mulle muutamaan otteeseen tarjottiin sen kasvaessa. Vasta kun se oli neljävuotias, mä lopulta suostuin Miljan pyyntöihin, ja menin koeratsastaan sen.
Eikä alku ollu mitenkään harmooninen tai jotenkin ihanan silkkinen, maneesin hiekka ei muuttunu ruusupediks eikä alla oleva hevonen automaatiks. Eepi oli hidas syttymään, voimat ja hermot meni kun nuori hevonen känkkäs vastaan ja paino ohjalle. Mut sitkun sen sai toimimaan, se jotenkin iski. Niiku, sydämmeeni osuman sain, nuoli on amorin viinistä kai. Osu ja uppos napakasti. Sen jälkeen mä katoin tätä herraa jotenki uusin silmin, karsinassa tuijotin sen ruskeita silmiä ja mietin että mitähän helvettiä mä tekisin sen kanssa. Vieläkään ei ollu pakollista tarvetta tai halua ostaa hevosta, mut silti käsi syyhytti Miljan toimistoon päin allekirjottamaan ostosopimuksii.

"Syvälle se upposi niin, aivan kuin jäädäkseen iäksi kii. Iskusta sen mä vavahtelen, vaikka se sattuu mä vaikeroi en."
Mua vaivas pitkään ja kauan Eepin tilanne, kun mä tuona päivänä läksin Fiktiosta. Mä en vaan saanu rauhaa tältä ruunikolta, joka esiinty mun unissa ja painajaisissa. Välillä se söi mut, välillä me voitettiin kouluratsastuksen MM-kultaa. Välillä me mentiin naimisiin puliponin ja sen urhoollisen kerjäläisrinssin kanssa, välillä vaan jäädettiin ja muututtiin roboteiks. Mutta kuten, jo tässä esiintyny kappale, sanoo, 'elin maailmassain, luulin että sen rauhaa ei järkkymään mokoma saa. Mutta ootappa vain, sinä uniini tuut, olet mun, olet unelmissain; päivin ja öin, ikävöin vaan'. Mun oli pakko päästä juttelemaan jollekkin järkevästi tästä asiasta.

Paras vaihtoehto ei oo täti, joka omistaa hevostilallisen koulupuoliverisiä Etelä-Amerikassa. Sí sí, täti vaan totes kun kerroin tuolle Eepistä. Näytin kuvan ja videon, jossa se liikku. "Que es precioco." Olihan tätiä pakko myötäillä, kyllä mäkin huomasin orhin olevan kaunis. Tai komea jos siitä nyt ei homoa vielä aleta vääntämään. Mut en päässy yhtään pidemmälle mun ongelmassa, ja jossain lamaantuneessa tilassa soitin Fiktioon Argentiinasta, pyysin järjestämään ostotarkastuksen ja varaamaan aikaa seuraavalle lauantaille et tultais koni hakemaan.

"Sydämmeni kädessä sun, heikoksi muutun mä kun rakastun. Sydämmeni omakses saat, toivon et kanssani omasi jaat. Sieluni kuin sumussa on, luoksesi etsin ja oon levoton. Sylihisi kaatua kaipaan, hymysi sen saanut on aikaan. En kosketustas ootella malta, polvet multa pettävät alta; minut saat, kokonaan."

"suksi saa lipsua, mutta ladulta ei saa poistua"

Eepi on perinyt vanhemmiltaan selvästi hieman pullamössömäistä aivomassaa, ollakseen kouluratsastuksen ammattilainen. Kyseinen hevonen kun rakastaa ihmisen huomiota ja lässytyksiä, eikä millään malttaisi olla erossa kaksijalkaisten seurasta; jos lähdet tarhalta ilman että otat sen mukaan se jää seisomaan portille tai kulkee aidanvierttä vierellä niin kauan kuin se kykenee, jos jätät sen karsinaan se jää korvat pystyssä odottamaan että tulisit takaisin. Kun sen karsinaan astuu sisälle, se tulee hinkuttamaan silmäkulmaansa takkiisi ja lupsuttamaan lettiäsi huulillaan. Aikansa se kuitenkin sinua ihmettelee, sen jälkeen herra keskittyy ruokailuun tai hoivailun nautiskelemisen; siinä mielessä se on mukava hevonen että se antaa sun tehdä hommia sille. Känkkäränkkäpäivinä se saattaa toki näyttää hampaita tai uhitella takasellaan, tuollaisina päivinä varsinkin kavioiden nostaminen ja takapään harjaus ovat kriittisimpiä hoitotoimenpiteitä, ja kannattaakin varoa ettei Ebe tallo varpaitasi tai huitaise takasellaan ilmoja pois.
Ja mitä Eepi sitten vihaa? No niitä helvetin hikiviiloja. Aina kun sen näköpiiriin ilmestyy vähänkin hikiviilaa esittävä kapistus, sen silmät alkaa pyörii päässä ja korvat menee luimuun. Ja se syö sun käden jos meet näyttämään sitä viilaa sille. Kylmänviileesti sun pitää vaan hoitaa hommas ennenku


"tähdenlentoja tulee ja menee, mut suurmiehet selvii, sama, mitä tuleekaan eteen"


isä. Opaque F KRJ-I, YLA2
fwb, tummanruunikko, 172cm
ii. Opalescent Cersei
lisätietoa
iii.Walking Skeleton F
KRJ-I
iie. Suprant Cissy
KRJ-I, YLA1, KTK-II
ie. Mesmer Vegasi
lisätietoa
iei.Cacklestump Vegas
VIP MVA Fn, KTK-I
iee. Appletiti SIN
lisätietoa
emä. VIR MVA Ch Chanté KTK-I, VSN World Champion, KRJ-I
fwb, ruunikko, 166cm
ei. Suprant Xiró
KTK-I
eii. Suprant Pacey
lisätietoa
eie. Suprant Medusa
KTK-II, KERJ-I, KRJ-I
ee. Cesilié
VIR MVA Ch, KTK-II, YLA1, KRJ-I
eei. Caltéi
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ I
eee. Sea Serpent KG
VIR MVA Ch, KTK III, KRJ I, YLA2

isälinja: Opaque F | Opalescent Cersei | Walking Skeleton F | Nicotinecall PB | Craven GER

emälinja: Chanté | Cesilié | Sea Serpent KG | Sinner's Serenade PB | Veprime Starr SIN | Waldnymphe


"asenne on sitä mistä haluun et mut muistetaan, kun vuosien päästä legendoja muistellaan"

Eepi on tarjolla jalostukseen pitkäsukuisille tammoille, puoliveri- ja ratsuponijalostukseen.

Varsa Syntymäpäivä Toinen vanhempi Muuta
fwb-t. Mermaid's Whisper 29.07.2015 Brianne Yest ei lisätietoa
fwb-t. Charmelle 13.05.2016 Chameleon KV-I (lkv-III)
fwb-o. Oldfinion Hopeless Lee 20.06.2016 Adalley ei lisätietoa

"ei voi todeta kun häh, vedän kovempaa kun nää"


Kisapäivä Paikka Luokka Tulos
kouluratsastusjaoksen alaiset sijoitukset (42)
20.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 2/30
20.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 4/30
23.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 3/30
23.06.2015 Reve de Haussea Grand Prix 4/30
24.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 1/30
26.06.2015 Reve de Haussea Grand Prix 4/30
27.06.2015 Reve de Haussea Grand Prix 4/30
27.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 5/30
28.06.2015 Reve de Haussea Grand Prix 5/30
30.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 1/30
30.06.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 5/30
30.06.2015 Whisperig Heaven Grand Prix 5/30
03.07.2015 Piikuja Grand Prix 2/30
03.07.2015 Whisperig Heaven Grand Prix 5/30
04.07.2015 Piikuja Grand Prix 1/30
06.07.2015 Kilpailukeskus Reiter Grand Prix 1/30
07.07.2015 Kilpailukeskus Reiter Grand Prix 5/30
07.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 2/30
07.07.2015 Celadon Warmbloods Grand Prix 2/17
10.07.2015 Claridge Stud Grand Prix 2/20
13.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 4/30
13.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 2/30
14.07.2015 Claridge Stud Grand Prix 4/20
20.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 4/30
21.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 1/30
25.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 5/30
26.07.2015 Cerra Grand Prix 1/24
26.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 3/30
26.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 4/30
28.07.2015 Wolf Sporthorses Grand Prix 1/30
02.08.2015 Prime Sporthorses Intermediate II 4/23
02.08.2015 Prime Sporthorses Grand Prix 5/30
03.08.2015 Prime Sporthorses Grand Prix 2/30
05.08.2015 Prime Sporthorses Intermediate II 4/23
16.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 3/30
18.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 1/30
21.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 1/30
22.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 5/30
24.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 5/30
26.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 3/30
27.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 3/30
30.09.2015 Eucarya Warmbloods Grand Prix 4/30
00.00.0000 Paikan nimi Grand Prix 1/100
näyttelyt (0 osallistumista)
21.06.2015 Faconde ratsastuskuvalliset PUN2

Kuuliaisuus ja luonne Tahti ja irtonaisuus: Hyppykapasiteetti ja rohkeus:
442.18 p 499.44 p. 941.62p
kouluratsastus: 941.62p (vt. 2)
esteratsastus: 451.06p (vt. 1)
porrastetut kilpailut (1kpl) (tuotokseen sijaa klikkaamalla)
06.08.2016 Yentel Ponies Helppo A, aluetaso ??/??
13.08.2016 Farbranch Irish Draughts 80cm, aluetaso ??/??

6. elokuuta 2016, koulukilpailut Yentel Poniesissa

En edes muista milloin viimeksi olisimme kilpailleet Eepin kanssa; tämän vuoksi lauantai jännitti ja Pappilan yksityistallissa raikuivat kirosanat ristiin rastiin mun vääntäessä orille jonkin sortin sykeröitä (miksen mä treenaa tätä..). Mä kuitenkin sain kuin sainkin herran kiiltämään ja harjan letitettyä, ja kun pakattiin Epu autoon, olin jo vähän rauhoittunut ja melkein varma siitä, että ehkäpä me selvittäisiin elossa myös radalle ja sieltä pois.

13. elokuuta 2016, estekilpailut Farbranch Irish Draughtsissa

sitten vielä sitä kisatarinaa

  • sateella sadeloimi ja sen alle tarvittaessa fleece
  • hieman kylmemmällä säällä ulkoloimi, sen alle fleece tarvittaessa
  • yli -10 pakkasella toppaloimen kanssa ulos
  • jos menee yli -20 asteen, topan alle laitetaan villaa ja fleeceä
  • liikutuksen jälkeen tärkeä muistaa loimittaa varsinkin kylmällä
  • tallissa loimi päälle, kylmällä säällä tallitoppa ja muuten villa tai fleece
  • kylmällä säällä alku- ja loppuverryttelyissä villaloimi
  • ratsastaessa muuten järjen mukaan ratsastusloimi päälle
  • Eepi klipataan talvisin, jonka vuoksi loimitus tärkeää
  • tarhattaessa otetaan päitset kokonaan pois
  • ratsastuksen jälkeen Eepin jalat kylmätään n. 15 min ja sen jälkeen laitetaan lämpimät yön ajaksi
  • esteitä ratsastaessa jokaiseen jalkaan laitetaan suojat
  • Eepi ruokitaan kolme kertaa päivässä kauramössöllä, jonka lisäksi se saa päivässä neljä kertaa heinäannoksen
  • yhteen kauramössöön tulee noin 1 kilo kauraa, 0.7 kiloa speedpower - energiarehua, 0.5 kiloa yrttiseosta
  • ruoka pitää muistaa turvottaa hyvin
  • iltaruokaan lisätään noin 20 grammaa valkosipulijauhetta ja noin 7 millilitraa BE-vitaminiliuosta
  • iltaruokaan voi mahdollisesti lisätä leipää ja porkkananpaloja, hyvän maun mukaan
  • 26. kesäkuuta 2015

    Kevät oli aina yhtä rasittavaa aikaa; Eepi jaksoi sotkea itsensä mutapaskaan ulkoillessaan ja mulla meni hermot koska mä en olis joka ikinen ilta tallilla ollessani jaksanut puunata tuota puolta tuntia ennen selkään nousua. Tällä kertaa mä kuitenkin jaksoin vedellä ne tuhat ja yks harjanvetoa ruunikon selkää pitkin ihan keveästi. Jona tulis Helsinkiin kahdeksan maissa bussilla Elimäestä, jossa se asu perheensä kanssa - siis äitinsä, isäpuolensa ja kahden pikkusiskopuolensa kanssa. Ja oli niillä koirakin, joku sekarotuinen pikkuräksyttäjä jonka Jona oli just kyniny sen pörrökarvasta pari päivää sitten (ja leikannut raukan karvaan pari kaljua kohtaa, ei se nainen vaan hallitse tuotakaan).
    Niin siis sen takia mä jaksoin harjata mun karvakasani ihan ilman valituksen sanaa. Ori oli ehkä jopa hieman ihmeissään siitä että mä en mättänyt kymmeniä kirosanoja ja ärähdellyt tuolle vaan koska toi sattu liikuttamaan takajalkaansa tai ottamaan henkeä. Mä jopa livautin suustani muutaman hellyttelysanan ja syötin herralle pari porkkanapalaa lähtiessäni karsinasta hakemaan ratsastuskamoja.

    Ei mennyt kauaakaan, kun Eepi seiso maneesin keskellä varusteet niskassaan. Mä seisoin hevosen vierellä, kiristin kypärän leukahihnaa ja asetin sitten jalkani jalustimeen. Vaikka mä olin niin helvetin pieni, mä onnistuin kuin onnistuinkin taas kerran ponnistamaan itseni kouluhevosen selkään. Kiristin selästä käsin satulavyötä ja sain Eppanan luimimaan ja huitomaan häntäänsä, onneks se ei vielä ollut oppinut pullistelemaan. Sen jälkeen painoin hellästi pohkeilla hevosen kylkiä ja sain tuon liikkeelle.
    Me kierrettiin hetki uraa pitkin ohjin käynnissä, Eepi kulki pää maassa ja hörähteli hellästi askeltaessaan. Lopulta mä aloin keräilemään ohjia, käänsin suunnaan toiseksi ja kannustin hevosen raviin. Kuten aina, oria sai kannustaa tarpomaan vähän nopeampaa. Se tuntu laiskanpuoleiselta, mutta en mä jaksanut valittaa. Mä tiesin kyllä hevoseni ja senkin, että se kyllä reippaantuis jossakin vaiheessa. Mä kääntelin hevosta kaikenlaisille ympyröille ja pakotin tuon taivuttamaan itseään, ei olis kovan luokan kisahevoseks uskonu aina että tuo jaksoi olla aina niin helvetin jäykkä ja kankea joka ratsastuskerran alussa.

    Eepiä ei olisi voinut muutenkaan vähempää kiinnostaa työskentely. Verryttelyjen jälkeen hiljensin käyntiin ja kokeilin avotaivutusta - itsellä oli nimittäin himputisti aikaa siitä, että olisin avoja mennyt. Meni hetki että sain hevosen asettumaan ja takaosan työskentelyyn mukaan, mutta loppupeleissä käyntiavot olivat Eppanalle aika helppo homma; ratsastaja oli se, kenen piti aina käyttää aivoja ja miettiä mitä tehdä käsillä ja jaloilla. Haparoiden sain kuitenkin ulko-ohjalle tukea ja voisin selästä käsin sanoa, että liike näytti ja meni suunnilleen miten sen kuuluisikin; peilin kautta se ainakin näytti ihan hyvältä, ja itselle riitti että onnistuin asettamaan painoa hevosen takaosalle, kuten avossa täytyikin. Liian useasti olin harjoitellessani liikettä kuullut, kuinka ei saa vain kääntää hevosen kaulaa poispäin uralta vaan koko runko pitää saada taipumaan.
    Kun oltiin aikamme väännetty avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissakin, Eepi alkoi turhautumaan ja viskomaan päätään (aina välillä mun mielessä kävi, miten herran pää kesti kisatreenaamisen ja ihan kilpasuorituksetkin, kun nykyään se tuskastu ja turhautu kauhian nopeata). Myös mulla alko pää vähän hajoomaan, joten suoristin hevosen ja annoin sen mennä omaa tahtiaan ravia suurella pääty-ympyrällä. Muutamat voltit mentyämme istuin harjoitusraviin ja nostin laukkaa, mistä herra kyllä tuntu innostuvan; puoliverinen olisi mielellään juoksennellut paljon reippaampaa tahtia kuin mitä minä sen annoin mennä. Siinä samalla pääty-ympyrällä ratsastaen mä aloin hiljalleen koota hevosen laukkaa puolipidättein ja myötäilyin heti kun herra askellustaan kokosi. Vasta loppupuolella harjoitetta mä muistin syventää istuntaani itse niin, että ori alkoi itsekkin etsiä tasaista pyöreyttä liikkeeseen. Muuten me kyllä kai edistyttiin ihan hyvin, ainakin kun vertaa siihen että mä en ollut kovinkaan paljoa lähiaikoina koulujuttuja harjoitellut.

    Loppuratsastuksen koottu ravi- ja avotehtävien jälkeen mä suuntasin ulos maneesista, ohjaten Eepin löysällä ohjalla maastopolulle. Irrotin jalat jalustimista, hapuilin metalliset värkit kaulalle roikkumaan ja annoin orin mennä omaa tahtiaan. Ilma oli ihanan valoisa vaikka kello näytti jo reilusti yli seitsemää, maa oli päiväisen auringonpaisteen jäljiltä kuivunut jotenkuten ja polkua ympäröivässä metsässä oli vielä paikoitellen lunta pieninä kasoina. Kevät kuitenkin selvästikkin näytti tulevansa reippaasti, ja olin niin ilonen että kohta olis taas kesäloma - sillon tulis vuos kun aloin käymään Pappilassa, mikä tuntu järkyttävältä ajatukselta. Vuoden aikana oli ehtinyt tapahtua niin paljon.

    Eepi kolus läpi ruokakuppinsa ja veti sitten päänsä alas kuivikkeisiin hamuamaan yksittäisiä heiniä. Mä jouduin repimään toisen takasin ylös, jotta sain aukaistua suitsien remmit ja vedettyä sitten koko paketin pois toisen päästä. Heti alko jäätävä suun aukominen ja kaulanravistelu, ja hymähdin itsekseni asettaessani suitset roikkumaan käsivarrelleni. Nostin satulan siipee, aukasin soljet ja annoin vyön humpsahtaa vatsan alta roikkumaan toiselle puolelle. Nappasin kiinni takakaaresta ja etuosasta ja vedin rakkineen herran selästä pois, lähtien sit varustehuoneessa viskasemassa ne välineet paikoilleen.
    Kuolaimet puhdistettuani ja suitset pakattuani mä hain Eepin harjapussukan sekä kevyen loimen. Mä aloin sukimaan ruunikon sileetä karvaa pölärillä ja rennosti toiselle puhellen mä sain aikaan ihan perussiistin, hieman hikisen hevosen. Heitin tummanvihreen värisen loimen Eppanan selkään ja kumarruin vatsan alle hapuilemaan vyönsolkia otteisiini, kun tunsin otteen mun vyötäröllä. Mä hätkähdin hieman ja käännyin salamana kattomaan kuka kehtas tulla mua koskettelemaan, kun mä näin tutun naaman takanani. Jona. Sen vaaleet hiukset ja musta pipo, lävistykset ja hymy huulilla. Olin pakahtua.

    "Homo mitä sä täällä teet? Meidän piti tulla hakemaan sua", mä tokasin toiselle ja virnistin.
    "Bussi tulikin vähän aikasempaan, mutsis halus tulla hakemaan mua ja me tultiin sitten yhdessä hakemaan sua kotiin."

    Mun huulilla ollut hymy ei vaan hiipunut hetkekskään, kun touhusin tallilla Jona hommiani sivusta seuraten. Jona ei ollut mitään hevosihmisiä, joten mun suusta lens muutamat ja vähän enemmänkin selityksiä kaikelle, mitä tallilla on ja mitä mä sillä hetkellä tein. Aina väleihin tyttä näytti hämmentyneeltä, mutta parempi olis että tuo jotakin ymmärti - pistäisin tuon huomenna tenttiin tallille tullessa. (kirjoittanut omistaja)

    31. elokuuta 2015

    "Vie se sinne karsinaan ni päästään purkamaan noita tavaroita. Ei mulla kokopäivää oo aikaa vartoo että saat jonkun metukan kopista ulos", Jeromino, mun rakas isoveljeno, joka oli suostunut lähtemään mun kanssa Jyväskylään asti hakemaan hevosta. Mä olin joskus kokeillu kyseistä ruunikkoa sielläpäin kun oltiin liikuttu, ja sitten facebookkiin tulikin ilmotus että tää sama hevonen myytäis pois. Veikkasin kumminki että Eppana ois silti aika mahti, ainaki ensiponiks. Tai hevoseks siis kokonsa puolesta, mut oli kivempi sanoo poni.
    Mä siirryin sisälle traileriin, vaan nähdäkseni lattialle jalkoihin levitetyt heinät ja hermostuneen, suurikokosen orin. Mä tervehdin toista ennenku irrotin narun etupuomista, lähtien sit peruuttaan tätä ulos kopista. Rynnätenhän sitä mentiin, mutta sain sen kuitenki pidettyä hallussa, ja sit ryhdyttiin venyttelyihin; kehää kävellessään Eepi päästi ilmoille pari komeeta äännähdystä, ikäänku ilmottaakseen putkitarhassa huomatulle kimolle että oli saapunu paikalle. Ruunikko steppaili hieman, mutta pysyi silti kiltisti mun vierellä, ilman mitään sivulle loikkaamisia tai vastaavia.

    Kun oria oli venytelty kolmen tunnin matkan jälkeen tarpeeks, mä kuljetin hevosen sisälle uutuuttaan hohtavaan tallirakennukseen, ja käänsin ton omaan karsinaansa. Mä olin saanut informaatiota Raijalta jo aiemmin, että mun poikaseni asuis heti oikeella kun ovesta sisään tultais. Niinpä mä tiesinkin, minne ratsun parkkeerasin. Eepi repi mun kädet punasiks riuhtastessaan ittensä käymään läpi ruokakipon, juoma-automaatin ja sit karsinan pohjaa. Mä avasin nahkasen riimun soljet ja vetäsin sen pojan päästä pois, kyykistyen sitten tummanvihreiden kuljetussuojien, ja mustanväristen bootsien puoleen. Mä irrottelin suojat jokaisesta jalasta, kasasin karsinan ovelle läjäks ja suoristin sitten jalkani niin, että sain irrotettua soljet loimesta, joka päätyi myös sinne läjän jatkoks. Potkiskelin tavarat hellästi karsinasta ulkopuolelle, taputin Eppanaa lautaselle ja suljin oven, kyykistyen sitten kasailemaan niitä nätimpiin pinoihin. Kun mä olin saanu laitettua kuljetussuojat sisäkkäin, kuulin oven avautuvan. Tästä mulle vielä tuntemattomasta huoneesta astu esille puhtaanväriset vanssit, joiden omistaja oli vetäny jalkaan mustat farkut ja harmaanvärinen pitkähihanen, joka myötäili toisen yläkroppaa kivasti. Ei paha laisinkaan, eh.
    ”Kukas sä oot?” kohotin hieman kulmaani ja nousin suorille jaloille.
    ”Kristian”, hämmentyneen näkönen nuori mies vastas mulle hieman tympääntyneenä, ja vilkas rannekelloonsa nopeesti.
    ”Miten sä eksyit Pappilaan? Mä en oo nähny sua ennen”, kysyin toiselta, siis tältä Kristianilta, joka vaikutti ärsyyntyneeltä mun kyselyihin - ja kun minä vain halusin tuttavuutta tehdä.
    ”Mä pyörin vähän ratsastuskouluporukoita tasokkaammissa seuroissa. Ja anteeks nyt vaan, mutta mä en aio kysyä sulta, miten sä päädyit tänne. Mulla on kilpahevonen treenattavana”, Kristian vastas, ja äänettömästi poistui sitten paikalta. Puistelin hieman päätäni, näytin mielessäni toiselle keskisormea, ja keräsin kaikki tavarat lattialta mun syliin. Mä kävin heittämässä ne huoneeseen, josta tää kilpahevosen omistaja risukasa oli tullut - mä päättelin sisällöstä että tää oli varustehuone. Sen jälkeen mä palasin mun veljen luokse ulos, joka oli asettunut istumaan auton sisälle selaamaan puhelintaan.
    ”Tuutko sä nyt auttamaan mua noiden tavaroiden kanssa?” koputin etuikkunaan ja poika nous ylös, napaten takapenkiltä pari laatikkoa Eepin uutuudenpuhtaita tavaroita täynnä.

    Mä en ollut todellakaan varma, mihin kaappiin mun ois kuulunut laittaa mun tavarat. Päätin kuitenkin, etten Kristianilta viitsisi kysyä, hänellä kun oli kilpahevonen treenattavana, joten asetuin taloksi yhteen kaappiin reunassa. Pinosin loimet ja ylimääräiset satulahuovat hyllyille, suojat ja pintelit nätisti koreihin ja uutuuttaan kiiltävä harjapakki alahyllylle, jonne heitin myös mun saappaat, kypärän ja liivin. Kaks satulaa, entiseltä omistajalta saadun koulusatulan ja äskettäin ostetun yleissatulan laitoin huopineen telineisiin ja suitset niille varatuille paikoille. Pitäis käydä apteekista hakemassa kylmäpusseja jalkoja varten, vanhoja ei voinu jättää autoon lämpiimään ja ehkä oli parempikin hankkia nyt uudet. Puhtaalla pöydällä jos alotettais.

    Kun mä astuin käytävälle harjapakki kourassani, mä huomasin Kaislan. Aina niin ihanan ja kannustavan tallityöntekijän, joka tällä kertaa työns kottikärryillä heiniä pitkin käytävää. Mä en viitsinyt sanoa naiselle mitään, mutta toinen kyllä kuuli, kun mä avasin Eepin karsinan oven, ja mutis ’moi’. Mä nyökkäsin tälle hymyn kera ja astuin ruunikon, joka mussutti innossaan heinäannostaan, luokse. Taputin tuota hieman ja päädyin sit harjaamaan tuon kautaaltaan, oli poika ehtinyt jo piehtaroidakkin täällä. Mä harjailin kaikessa rauhassa toista, kun kuulin kavioiden kopsetta. Mä vilkaisin vaivihkaa kaltereiden lomasta ja huomasin kimon hevosen, veikkaisin että joku puoliverinen tai ainakin sukua semmoselle. Ja kukapa muukaan ku Kristian *hitsisti ilosia hymynaamoja*.
    ”Onneks hevonen ei oo vielä periny omistajaltaan nyrpeyttä”, totesin pojalle, joka kiinnitti muhun huomiota käännettyään vielä varusteissa olevan hevosen karsinaansa.
    ”Mä en ole nyrpeä. Mä välttelen tutustumasta tuollasiin ihmisiin”, risuaita vastas mulle, ja tyrskähin toiselle.
    ”Ai millasiin?”
    ”No tommosiin perustallityttöihin.”
    ”Etkä vai tykkää?”
    Jotain epämäärästä mutinaa risukasan puolelta. Sain harjailun valmiiks, joten pakkasin tavarat ja heitin riimun Eepin päähän. Kun mä talutin orin ulos karsinasta, pysähdyin Kristianin kohdalle ja virnistäen toiselle mä purin hetken huulta, mittasin katseella päästä päähän ja totesin (jonka jälkeen sulonen silmänisku):
”Mä saan sut vielä tykkäämään.” (kirjoittanut omistaja)

    26. kesäkuuta 2015

    Tänään oli vuorossa söpisnäyttelyt Trullinummessa! Jännitti ihan nuoren orini puolesta, olihan nämä tälle ensimmäiset 'viralliset' näyttelyt. Olimme käyneet kehässä käyttäytymistä hieman läpi muutamana aiempana päivänä, ja ei mennytkään kauaa, kun Eepi sisäisti sen, että tuomareiden kohdalla tulee sitten seisoa nätisti paikallaan.
    Kisapäivänä nousin puunaamaan rakkauttani, ja pesin toisen huolellisesti ennen traileriin pakkaamista. Se se sitten vasta olikin shownsa; oria kun ei millään kiinnostanut traileriin meno, ei vaikka kuinka houkutteli. Lopulta jouduimme pakkaamaan mukaan shetlanninponiori Alin, ja senkin jälkeen Eppana asteli kärryyn epäröiden ja kokoajan vouhottaen. Matka ei onneksemme ollut kummoinen, ja ennen kuin Eepi ehti edes aloittaa riehumista auton perässä, saatiin se jo lastattua ulos.
    Jos totta puhutaan, olisin odottanut Eepiltä vähän enemmän. Olihan kyseessä sentään söpisnäyttelyt, ja mielestäni rakas hevoseni on maailman suloisin. Näyttelykehässä kaikki pelitti juuri niinkuin piti, olisiko vika sitten ollut pojan orimaisissa käytöstavoissa, kun näkyvillä oli läjäpäin kaunottaria. Sijoitusta emme siis saaneet, mutta retkenä ja opetteluna tulevia näyttelyitä varten tämä oli kyllä tosi hyvä!

    22. kesäkuuta 2015

    Lauantaina olin hakenut Eepin vihdoinkin uuteen kotiinsa. Matka sujui orin muutamista kolisteluista huolimatta hyvin, kunhan oli ensin selvitty dramaattisesta autoonlastaamisesta. Hevonen rimpuili ja hypähteli eikä meinannut millään mennä sisään, ennenkuin houkuttelimme orin sinne tuoreella ruoholla. Ajomatkaa oli jonkun verran, joten sain silmä kovana seurata kamerasta ajon aikana, että Eepi ei keksi tapaa loukata itseään. Pääsimme kuitenkin turvallisesti puoliverisen väliaikaisen kotitallin pihalle - olin saanut tuttavaltani tallipaikan orille siksi aikaa, ennenkuin lähtisimme, löydettyäni uuden paikan. Toisaalta tykkäsin tästä paikasta, toisaalta kaipasin lähemmäs omaa kotia. Tännekun meni se puoli tuntia ajellessa autollakin.
    Ori oli hieman stressaantunut huomattuaan joutuneensa aivan tuikituntemattomaan paikkaan. Se pyörähteli riimunnarun toisessa päässä ja hirnahteli ulkona oleville hevosille, jotka olivat nostaneet korvansa pystyyn tulokkaan vuoksi. Talutin hevosen sisälle talliin, jossa sen karsina oli sijoitettu aivan toiseen päähän, ulkoseinän ja voikonvärisen tamman viereen. Piirtopäinen kaunotar kaltereiden toisella puolella rauhoitti hieman oria ja sai sen unohtamaan uuden paikan hermoilemisen, samoin myös karsinaan valmiiksi heitetty heinäkasa. Annoin orin syödä kaikessa rauhassa riisuttuani sen kuljetusvermeistä, ja päädyin purkamaan takakonttini kaikesta siitä tavaramäärästä, joka hevoselle kuului. Oli paria satulaa, suitsia, loimikasoja ja harjabokseja, unohtamatta geelejä ja linimenttejä. Aika kuluikin kuin siivillä kun yhdessä talliporukan kanssa purimme tavarat käytävälle ja varustehuoneeseen. Annoin orin myös tarhailla yksinään hetken aikaa illemmalla, ja lopulta se näytti hieman rauhoittuneen, ainakin kun jätin sen illalla syömään ruokiaan.

    Seuraavana aamuna, aamutalleja tekemään saapuessani kuului tallista kamala kaltereiden kolisuttelu. Ja kukas muukaan kuin rakas Eepini oli vauhdissa; se tuntui nälkäiseltä, se luimi ohi kävellessäni ja piristyi vasta saatuaan ruuan nokan eteensä. Sunnuntai menikin suurimmaksi osaksi siinä, että hevonen tarhaili, se pääsi tutustumaan uuteen tarhakaveriinsakkin, ja että hoitelin sitä ja tutustuin siihen.

    Maanantaiaamuna oli sama meininki, hampaat kolisuttelivat punaisen värisiä kaltereita kun ovi avautui. Naapurikarsinan tamma mulkaisi pahasti Eepiä, ja ori yltyi kuopimaan turpeitaan jakaessani tammalle ennen sitä ruuat. Sen jälkeen heitin orin ulos, otin karsinan ja join päiväkahvit varustehuoneessa. Nämä hoidettuani päätin mennä kokeilemaan Eepiä kentälle, joten lähdinkin vain hakemaan oria sisään. Kiinnitin sen varmuuden vuoksi käytävälle, ja aloin hoitamaan uteliasta kaveria. Kavioiden kanssa sai hieman temppuilla, mutta muuten harjailu onnistui loistavasti. Kuolaimet lämmitin orille valmiiksi viime kerran muistaen, ja se ottikin ne mukavan reippaasti suukkiin. Haettuani varusteeni lähdimme orin kanssa kenttää kohti, ja huomasi kyllä tämän olevan yhtä innoissaan kuin minäkin; se ei meinannut pysyä paikallaan (taaskaan) selkäännoustessa, ja oli oikea ihme että heti ensimmäisellä yrittämällä ehätin kyytiin. Alkukäyntien ajan Eepi tassutteli reippaasti, mutta kaula silti pitkällä; yrittäen hamuta kentän reunalla kasvavia ruohoja suuhunsa. Kiristettyäni ohjat kuitenkin tuntumalle se alkoi keskittymään, ja aloitin ratsastuksen vain ratsastamalla ravissa kaikenlaisia kuvioita; mentiin voltteja, kulmaanratsastusta ja kiemurauria. Ori kuunteli hyvin ja vaikka pientä kannustusta sai aina antaa, se jaksoi paahtaa eteenpäin kepein, kouluhevosen askelin. En ollut ajatellut ratsastaa hevosta kuin kevyesti tänään, joten melkeinpä heti nostin laukan ja pyörittelin oria volteille. Loppuun mentiin vielä muutamat pohkeenväistöt, jonka jälkeen Eepi ansaitsi taputukset kaulalle ja pitkät ohjat. Hetken käveltyämme hyppäsin alas selästä, syötin orille taskusta löytyneen sokeripalan ja vein sen talliin hoidettavaksi. Ruunikko seisoi kiltisti paikallaan, mutta oli aikamoinen hätähousu kiirehtiessään takaisin tarhailemaan; se tuli hyvin juttuun tarhakaverinsakkin kanssa, mikä onni. (kirjoittanut omistaja)

    16. kesäkuuta 2015

    Eilen Hanna kävi tarkastamassa unelmieni ponskin, ja tänään olisi vuorossa vain sopimusten kirjoitus. Olin onnellisesti todella lähellä sitä hetkeä, jolloin minusta tulisi hevosenomistaja. Vihdoinkin. Olin eläissäni omistanut aiemmin vain yhden hevosen, ratsuponiruunan jolla kilpailin kenttää. Sieltä ovat monilahjakkuus peräisin, ja tämän ponin kanssa huomasin myös että koulu voisi olla se oma juttu. Eivät ne esteetkään pahaa tee, mutta rauhoittuminen aloilleen on ihan hyväksi minulle.

    Saavuin juna-asemalle puolisentoista tuntia ennen Miljan kanssa sovittua tapaamisaikaa; tällä kertaa päätimme nähdä keskustan hyväntuulisessa kahvilassa, allekirjoittaa sopimukset ja sopia hevosen siirtämisestä. Olisihan minulla ollut Eepinkin luokse kova hinku, mutta näkisin sitä kohta joka päivä, kaipa sitä jaksaisi odottaa. Kuitenkin, kun tätä aikaa tässä nyt oli, lähdin lähimmäiseen ostoskeskukseen. Hetken katseltuani ympärille törmäsin hevosvarusteliikkeeseen, ja ihan uutena pianhevosenomistajana päätin käydä tekemässä pienen shopping kierroksen kyseisessä liiketilassa. Olihan siellä vaikka mitä hiplailtavaa ja ihasteltavaa, mutta loppupeleissä rahani ja rahkeeni eivät nyt riittäneet ostamaan oikein mitään. Lopulta päädyin kassalle mukanani pinkinvärinen riimu, sekä teddypehmusteiset jännesuojat etujalkoihin. Vaaleanpunainen ei ollut kovin jätkämäinen väri, uskoin kuitenkin pinkin pukevan Eepiä aika hyvin. Kuljetusromppeita voisin hommata myöhemmin, kyllä kotipuolessakin riitti noita hevosvarusteliikkeitä. Nämä olisivat kuitenkin mukavat tuliaiset, ja ekat jutut uudelle ponskille.

    Lopulta tapasin Miljan suuren espressokupposen ääressä. Kävimme sopimusta läpi, jonka jälkeen vetäisin jännittäen kuittaukseni tarvittaviin papereihin. Sillä samaisella hetkellä minusta sitten virallisesti tuli hevosenomistaja; voi sitä riemunmäärää, mikä sisälläni myllersi. Hillitsin kuitenkin itseni kaikkien keskusteluiden läpi, ja junassa annoin itseni hymyillä leveästi, hengitellä syvästi ja vannotella itselleni vielä muutaman sataa kertaa, että se oli totta. (kirjoittanut omistaja)

    15. kesäkuuta 2015

    Olin vieraillut viikonloppuna kerran Fiktiossa katsomassa Eepiä, ja päätös hevosen ostamisesta oli jo aika varma. Nyt pitäisi siis tarkistaa, että hevonen on täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Tai ainakin ruumiin, kuka nyt sisimpää osaisi lukea? Kuitenkin, vuorossa oli eläinlääkärin ostotarkastus. Viime kerralla tallille olin napannut mukaani äitini, joka vuorostaan oli juorunnut pitkäaikaiselle ystävälleen poikansa hankkivan hevosta. Kun äidin ystävä, Hanna nimeltään, sattui olemaan eläinlääkäri, nainen oli jo itse tarjoutunut tekemään ostotarkastuksen. Senpä vuoksi tänään matkattiinkin Fiktioon autokyydillä.

    Saavuttuamme perille Eepi oli jo otettu sisälle, ja sain tehtäväkseni hakea sen käytävälle. Ori kiinnitettiin molemmilta puolilta kiinni, ja niin tarkastus saattoi alkaa. Hannan mukaan hevosen yleissilmäys vaikutti hyvältä; orilla oli lihaksikas vartalo ikäisekseen, se näytti hyvinvoivalta ja sen karva kiilsi. Samalla Hanna keskusteli niin tulevan ostajan, eli minun, sekä kasvattajan kanssa, hevosen taustoista ja tulevaisuudesta. Silmäilyn jälkeen siirryttiin kuuntelemaan keuhko- ja sydänäänet, joista niistäkin saatiin puhtaanpaperit. Eepin sieraimet vuotivat juuri sopivaan aikaan iskeneen kesäflunssan vuoksi, mutta muuten myös silmät, korvat ja nenukki olivat kunnossa. Hampaiden ja suuntutkimisen jälkeen oli vuorossa palpaatio, jonka aikana Hanna siis tunnusteli hevosen kokonaisuudessaan käsin läpi. Kun ori sai puhtaat paperit kliinisistä tutkimuksista temppuiluistaan huolimatta, siirryimme ulos kentälle, jossa Eepiä oli tarkoitus juoksuttaa ja kävelyttää. Milja oli taluttamassa hevosta, ja he menivät käyntiä ja ravia uralla, tehden myös peruutuksia ja pysähdyksiä. Itse seisoin sivussa Hannan kanssa, molempien katse oli tiukasti uralla korskahtelevasti askeltavassa nuorikossa. Eepillä tuntui olevan hieman showhinkua, ja se koitti näyttää suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Miljalla oli hieman hankaluuksia pitää nuorta kunnolla narun päässä, vaikka Eepi ei minnekkään säntäillyt, tai ainakaan ei onnistunut säntäily-yrityksissään. Uralla menon jälkeen hevoseen kinnitettiin liina, ja sitä juoksutettiin suurella ympyrällä, laukassa ja ravissa. Eepi innostui laukkailusta hieman ja heitti väliin muutaman pukin, mutta muuten se pysyi, ihme ja kumma, annetuissa tehtävissä ja annettujen rajojen sisässä. Hanna kehui nuorikon liikettä, ja vahvisti tässä vaiheessa hevosen terveyden hyväksi. Lopuksi vuorossa olivat vielä taivuttelut, joiden jälkeen saatiin lopullinen varmistus siitä, että meidän söpöläinen oli aivan terve. Terve kuin pukki, toteaisin, jos kyseessä olisi jokin urospuolinen vuohi. Terve kuin nuori kouluhevonen, josko sitten niin! (kirjoittanut omistaja)

    12. kesäkuuta 2015

    Joskus vain käy hyvä mäihä. Niinkuin tänä kesäisenä perjantaina, kun luin myynti-ilmoituksen suurikokoisesta suomalaisesta puoliverisestä, Oceanousista. Eepiksi kutsuttu nuori ori oli myytävänä koulupainotteiseen kotiin, ja sitä saattoi myös käydä katsomassa Fiktiossa. Soiteltuani Miljalle sainkin orin tapaamisajan heti samalle päivälle. Onnekseni oli helppo napata pikaiset junaliput netistä puhelimella, ja suunnata kiskoja pitkin lähimmälle asemalle, josta sitten Milja itse tuli minua hakemaan. Autossa vaihdettiin muutamat sanaset vähän kaikesta, keskusteltiin Eepin vanhemmista ja minusta, siitä miten opiskelut sujuvat ja sen sellaista. No, liibalaabaa kun ei muutakaan keksitty. Siinähän se sitten nopeata meni se automatka, ja kaarrettiin mahtavalle tallipihalle. Miljan johdolla lähdimme talliin, jossa nainen kertoi tallityöläiselle käskyn hakea Eepi ulkoa. Olisinhan minä sen itsekkin voinut hakea, mutta talossa talon tavoin, jos orista tulisi minun niin kyllä sitä pääsisi sitten aidoista hakemaan vielä lukuisat kerrat. Pian talliin sitten asteli tuo samainen, punatukkainen tallityöntekijä, mukanaan korskeasti askeltava nuori ori. Talliin tullessaan se päästi pienoisen tervehdyshirnahduksen, aivan kuin kuningas tervehtisi alamaisiaan pitkän matkan jälkeen, ja tepasteli innokkaan oloisena punatukan vierellä. Nainen oli kiertänyt ketjun orin turvan ympärille, mikä ei niinkään näyttänyt Eepin menoa yhtään haittaavan.

    ”Tässä tämä meidän Eepi nyt sitten olisi. Tosiaankin, se on todella nuoressa iässä vielä, mutta pakko kehuskella vähän että ihan mahtava ratsu jo nyt. Ei tässä tallissa välttämättä uskoisi, että menee niin kivasti alla, kuin mitä se sitten tekee”, Milja esitteli Oceanousin samalla kun punapää kiinnitti orin käytävälle, molemmilta puolilta kiinni. ”Haluatko sä hoitaa Eepin itse, vai laitetaanko me toi meidän ahkeruus hommiin?” Milja naureskeli, ja totesin heti että itsehän se hevonen pitää laitella. Niinpä astuinkin vähän lähemmäs oria, joka uteliaasti työnsi turpaansa kohti minua. Annoin sen haistella kättäni, ja taputeltuani tuota hetken aloin riisumaan harmaanväristä sadelointa, joka tämän selkään oli heitetty Suomen kesäsäiden vuoksi. Nopeasti kaikki remmit saatiin auki, jonka jälkeen vedin loimen Eepin selästä. Taittelin sen muutaman kerran ja ojensin sitten Miljalle, joka mitä luultavammin vähän paremmin tiesi, minne loimet täällä laitetaan. Nainen lähtikin toiseen päähän tallia, huikattuaan että viereisen karsinan ovessa olevasta harjakorista löytyisi kyseisen ruunikon harjoja. Etsin korista pölärin, jolla aloin harjailemaan Eepiä kautaaltaan. Nuorikko steppaili hieman paikallaan, mutta rentoutui lopulta ja tyytyi roikottamaan päätään, -kun ei enää yltänyt hamuta minua huultensa väliin-, huiskien hännällä aina välillä; vaikka olikin sadesää, ei ötököiltä vältytty. Käytyäni pojan läpi kropasta harjailin vielä huolellisesti jalat ja pään, selvitellen vähän harjahaituviakin. Milja oli saapunut hevosen varusteiden kanssa vierelleni, joten nappasin satulan tämän käsivarsilta, ja heitin Eepin selkään. Orin korvat nousivat pystyyn nahkahärpäkkeen istuessa oikealle kohdalle selässä, ja taputin uteliaan oloista hevosta. Satulavyön kiinnitys meni hieman korvia luimien ja häntää huitoen, ja seuraavaksi olikin vuorossa operaatio suitset. Kylmää rautaa Eepi ei suuhunsa ota, sen huomasin sillä samaisella sekunnilla kun koitin kuolaimia orille ujuttaa suuhun. Se otti ne hetkeksi, mutta todetessaan ne liian kylmiksi sen makuun se sylkäisi ne pois. Onneksi tajusin melkeinpä heti mistä on kyse, ja hieman rautaa käsissä pyöriteltyäni tarjosin sitä uudestaan Eepille, joka hieman vastahakoisesti taipui tahtooni. Suitset päähän saatuani sujautin vielä suojat joka jalkaan, ja aloin pukea ratsastuskamppeita, eli siis suurinpiirtein riisuin itseni ohuesta takista joka minulla oli päällä, heitin päähän kypärän ja käsiin hansikkaat.

    Voin suoraan sanottuna myöntää, että kyllä minua hieman otti vatsalihasten peittämästä masusta, kun oltiin maneesissa ja kiristin vyötä. Eepi oli matkan maneesille kävellyt reippaasti, välillä yrittänyt tulla hieman liian lähelle taluttajaa ja välillä vilkuillut hermostuneena ympäriinsä. Täällä maneesissa ori ei malttanut oikein seisoa paikallaan; se ei vaikuttanut hevoselta, joka pullistelisi tai vihaisi satulavyön kiristystä, mutta silti vyö oli vaikea saada kiristettyä. Vain siksi että hevonen liikehti vieressäni, ja oli hankala tehdä muutamaa asiaa yhtä aikaa. Katsoin jalustimet valmiiksi ennen selkään nousua, ja sen jälkeen keräsin ohjia (ja rohkeuteni) toiseen käteeni, asetin jalan jalustimeen ja ponnistin selkään. Painoin jalat jännityksellä hellästi hevosen kylkiin ja Eepi lähtikin askeltamaan reippain askelin, kaula pitkänä. Alkuverryttelyjen aikana ori alkoi pehmenemään ja siitä lähti kaikki kankeus, mitä olin siinä huomannut. Samalla niiden mukana hälveni myöskin oma jännitykseni, ja huomasin Eepin olevan ihan huippu. Ori työskenteli sulavasti allani, vaikkakin sitä piti aina muistaa kannustaa toimimaan. Sillä ei oikein jaksanut riittää muisti ja keskittymiskyky täysin siihen, mitä sillä testailin, ja helposti jos unohduin itse uneksimaan Eepikin lakkasi työskentelemästä. Sain kuitenkin Eepin kannustuksella ja pienin avuin tekemään kaiken, mitä pyysinkin. Ori oli mahtava ja se osasi koulujuttuja hyvin; se ei ollut aivan vanhempiensa tasoinen vielä, mutta onhan sillä koko elämä aikaa oppia GP-tason kouluratsuksi.
    Lopussa halusin vielä koittaa Eepin estetaitoja, ja luvan saatuani ohjastinkin orin noin kahdeksankymppiselle pystylle, joka oli maneesilla valmiina. Ori kyllä ylitti esteen, joskin hieman hassuhkolla hyppytyylillä. Se ei kuitenkaan kieltänyt, ja sen ponnistuspistekkin oli hyvä. Muutaman lisähypyn jälkeen jäähdyttelin hevosen loppuverryttelyillä, hyppäsin alas selästä ja taputtelin sitä sitten kunnolla. ”No, mitäs tykkäsit?” Milja riensi vierelleni, kun matkasimme takaisin tallille. Hymyillen kerroin olevani tyytyväinen hevoseen, ja Milja riensikin toteamaan oman mielipiteensä:
    ”Eepi on mahtava oppija, ja niin olet säkin. Sulla on kuule lahjoja, sun pitäis käyttää niitä. Teistä tulis tän hevosen kanssa loistava pari, en siis millään yritä kaupitella Eppanaa sulle tai mitään, mutta voisitte kehittyä yhdessä. Eepillä on vielä monia juttuja opittavana, ja samalla sä oppisit. Te voisitte saavuttaa paljonkin kunhan alkaisitte treenaamaan, teistä tulis vielä jotain, voin luvata.”

    Miljan sanoja pohdiskellen ja punnikoiden talutin hevosen takaisin talliin, ja kiinnitin käytävälle samaan kohtaan, missä se ennen ratsastustakin oli ollut. Milja kertoi hieman, mitä hevoselle nyt kuuluisi tehdä ja minne varusteet menisivät, ennenkuin totesi menevänsä laittamaan kahvipöytää valmiiksi. Niinpä jäin puuhastelemaan Eepin kanssa kahdestaan talliin, ja riisuin nopeasti hikoilleen hevosen. Vein satulan oikealle paikalle, ja suitset jätin karsinan eteen naulaan, ennenkuin aloin harjailemaan oria. Nyt kyseinen herra vaikutti jo rennommalta kuin aijemmin seurassani, ja se otti vastaan kaikki hoitotoimenpiteet sekä taputtelut; ehkä vain imin siitä kaikki mehut, ken tietää (mutta barbi ei hehe). Lopuksi heitin loimen orin selkään ja siirsin sen karsinaan, jossa hevosta odotti jo täytetty heinäverkko. Hetken katselin ruuan kimppuun hyökännyttä Eepiä, joka ei enää kiinnittänyt karsinan ovella seisovaan naiseen huomiota; olihan se niin ruuan lumoissa.

    Kahvitellessamme Miljan pöydän ääressä keskustelimme asioista vähän laidasta laitaan; oli juttua Eepistä, oli juttua hevostaustastani, oli juttua Miljan kasvattajanurasta, ja monesta muustakin asiasta. Samalla ehdimme kuitenkin sopia, että ostopäätöstä ei tarvitsisi tehdä nyt heti, Milja antoi numeronsa jos jotakin kysyttävää tulisi ja tietenkin ostotarkastus pitäisi vielä teettää. Ja sitten voitaisiin ehkä juoda uudestaan kahvit, onnistuneen kaupan kunniaksi. Milja heitti minut junalle, ja matkatessani meinasin jo näpytellä naiselle perään viestin ’kyllä mä sen Eepin taidan ottaa’, ennenkuin maltoin mieleni ja päätin vielä harkita yön yli. Niinhän ne päätökset tehdään, vai mitä? (kirjoittanut omistaja)

    Oceanous on virtuaalihevonen

    Ulkoasu © K.K. | Hevosen kuvat © kasvattaja | Kaikki muu ellei toisin mainita © VRL-11124